 |
|

|
|
Pohjolan Lihanautakerho on perustettu 8.4.1987
Kerhon toiminnan tarpeellisuus tuli esille jo ensimmäisen toimintavuoden aikana.
26 jäsentä retkeili Keski-Ruotsissa, 15 - 20 henkeä osallistui 3-päiväisille nautaseminaaripäiville ja
lisäksi osallistuttiin Turun valtakunnallisille nautakerhojen päiville. |
|
Olemme tutustuneet kotieläintalouteen, nähneet uusia maisemia, tulleet tutuiksi toistemme kanssa
Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Saksaan, Eestiin, Latviaan ja Liettuaan ja Neuvostoliitoon (ei tosin maataloustutustumista) suuntautuneilla retkillä.
Kotimaa on koluttu moneen kertaan käsivarresta Turkuun ja Lappeenrantaan. |
Kahdesti olemme saaneet luottamuksen toimia valtakunnallisten nautapäivien isäntäkerhona,
v. 1991 Oulu- noin 100 edustajaa
v. 2000 Rovaniemi - noin 110 edustajaa.
Edustajamme ovat olleet kaupoissa kertomassa pihvilihan tarinaa tuottajalta kuluttajalle.
Vuosittain on jaettu palkinnot kerhon jäsenten välisessä lihanautojen kasvatuskilpailussa.
|
 |
|